keskiviikko, 12 toukokuu 2021 08:33

Älykameraprojekti etenee – Näihin halleihin kamerat asennetaan

Uutisoimme lokakuussa, että Jääkiekkoliitto on sopinut yhteistyöstä ruotsalaisen Sportwayn kanssa ja älyteknologiaan perustuvan kamerajärjestelmän käyttöönotosta kaudella 2021–22.

Sopimuksen alkuvaiheessa kamerajärjestelmä on päätetty asentaa 71 kaukaloon ympäri Suomen. Määrän toivotaan jatkossa kasvavan ja kattavan entistä suuremman osan suomalaisista jäähalleista.

Kaukalot, joihin kamerat ensi kesän aikana asennetaan, on valittu siten, että ensi kauden alusta alkaen Naisten Liiga, U20 SM, U18 SM, U16 SM, Suomi-sarja ja U20 Mestis kuvataan automaattikameroilla.

Lisäksi kamerat asennetaan Vierumäen jäähallin molempiin kaukaloihin, ja pelien suuren määrän vuoksi muutamiin yksittäisiin kaukaloihin.

Älykameroilla kuvataan jatkossa yllä mainittujen pääsarjojen lisäksi myös kaikki muut älykameroin varustetuissa halleissa pelattavat Jääkiekkoliiton alaiset sarjaottelut, pois lukien miesten Mestis-ottelut.

Jääkiekkoliitto on huhti-toukokuun aikana selvittänyt ns. pääsarjojen seuroilta halleja ja kaukaloita, joilla saadaan katetuksi ko. sarjojen ottelut sekä oikeita yhteyshenkilöitä auttamaan asennusten valmistelussa. Jokaisesta kaukalosta, johon kamera asennetaan, tarvitaan etukäteen tietyt kuvat ja tiedot ja myös nettiyhteys tarvitaan kuntoon ennen asennusta.

Asennukset on määrä aloittaa kesäkuussa ja näihin liittyen seurojen ilmoittamiin yhteyshenkilöihin seurassa ja hallissa ollaan touko-kesäkuun aikana yhteydessä, jotta asennusajat saadaan sovituksi.  

Mutta, minne älykamerat asennetaan? Tämä selviää alla olevalta listalta.
 

Espoo Matinkylän jääurheilukeskus, olympiakaukalo
Espoo Matinkylän jääurheilukeskus, harjoituskaukalo 1 
Espoo Tapiolan harjoitushalli
Eurajoki Eurajoenjäähalli Oy
Heinola Vierumäen jäähalli 1
Heinola Vierumäen jäähalli 2
Helsinki Helsingin jäähalli / Harjoitusjäähalli
Helsinki Aimo Mäkinen Areena 1
Helsinki Hartwall Arena II
Helsinki Pirkkolan liik.puiston/Jäähalli 1
Helsinki Pirkkolan liik.puiston/Jäähalli 2
Hollola Heinsuon harjoitusjäähalli
Hämeenlinna Metritiskiareena
Hämeenlinna Pohjantähti Areena
iisalmi Iisalmen jäähalli
Imatra Imatran jäähalli
Joensuu Mehtimäen harjoitushalli
Joensuu Mehtimäen jäähalli
Jyväskylä Harjoitusjäähalli1
Jyväskylä LähiTapiola Areena
Järvenpää Harjoitushalli
Järvenpää Jäähalli
Kaarina Jäähalli Aina Areena
Kajaani Kajaanin jäähalli
Kalajoki Kalajoen jäähalli
Kangasala Kangasala, Jäähalli
Kauniainen Kauniaisten jäähalli
Kerava Harjoitusjäähalli
Kokkola Kokkolan jäähalli
Kotka Kotkan jäähalli Ilona Areena
Kouvola Kuusankosken jäähalli
Kouvola Lumon areena
Kuopio Kuopion jäähalli
Kuopio Lippumäen jäähalli LT
Kuopio Lippumäen jäähalli SP
Kuortane Kuortaneen jäähalli
Lahti Isku-Areena, Lahden jäähalli Oy
Lahti Launeen h-halli, SOL Areena 2
Lappeenranta Kisapuiston jäähalli
Lappeenranta UK-areena 2
Lempäälä Lempäälän jäähalli, Kiekkobussi Areena
Liminka Limingan jäähalli
Mikkeli Kalevankankaan harj.jäähalli
Mikkeli Mikkelin jäähalli
Nokia Nokian jäähalli
Oulu Linnainmaan jäähalli 2
Oulu Oulun jäähalli, Energia-areena
Oulu Oulunsalon jäähalli
Oulu Raksilan harjoitushalli Raksila 2
Pori Astora Areena/Patajunnuareena
Pori Isomäen jäähalli
Porvoo Kokonniemen jäähalli
Raahe Raahen jäähalli
Rauma Äijänsuon harjoitusjäähalli
Rauma Äijänsuon jäähalli,Kivikylän areena
Rovaniemi Lappi-arena
Savonlinna Talvisalon jäähalli
Seinäjoki Seinäjoen Jäähalli Oy
Tampere Hakametsän harjoitsjäähalli 
Tampere Sentteri 3 (D)
Tampere Tampereen jäähalli, Hakametsä
Tampere Tesoman jäähalli
Turku Impivaaran jäähalli 1
Turku Kupittaan jäähalli 1
Turku Gatorade Center
Turku Varissuon jäähalli2
Uusikaarlepyy Nykarleby Ishall
Vaasa Vaasa Areena
Vaasa Vaasa Areena, harjoitushalli 2
Vantaa Myyrmäen jäähalli 1
Vantaa Tikkurilan Trio areena 

 

Lue lisää:

- Tiedote älykamerajärjestelmästä (julkaistu 23.4.)
- Q&A seuroille ja halleille (julkaistu 23.4.)
- Sportwayn verkkosivut

Olet nyt

Etsi sivustolta