Suomi-kiekon pelaajapolun tavoitteena on luoda yhteiset, tutkimusnäyttöön perustuvat raamit suomalaiselle juniori- ja seuratoiminnalle sekä pelaajakehitykselle. Keskiössä on laadukas arki, joka tukee pelaajan yksilöllistä kehittymistä ja mahdollistaa jääkiekon harrastamisen läpi elämän.

Suomi-kiekon kehityspäivillä pelaajapolkua tarkasteltiin sekä yhteisten puheenvuorojen että pienryhmätyöskentelyn kautta. Oman pelaajapolkunsa vaiheita avasi myös Valtteri Filppula, joka tietää, mitä huipulle pääseminen vaatii. Suomen ainoana jääkiekkoilijana maailmanmestaruuden, olympiakullan ja NHL:n Stanley Cupin voittanut Filppula nostaa oman tarinansa tärkeiksi tekijöiksi monipuolisen liikkumisen, kaverit ja sen, ettei urheilusta tullut liian varhain vakavaa suorittamista.

– Kyllähän siellä lapsuuden ympäristössä luodaan pohja. Eikä vain urheilu-uralle, vaan oikeastaan koko elämälle. Siinä mielessä on tosi tärkeää, millaisessa ympäristössä nuori kasvaa.

Filppulan oma lapsuus oli liikunnallisesti monipuolinen. Jääkiekon rinnalla hän pelasi kesäisin pesäpalloa ja vapaa-ajalla kavereiden kanssa aikaa vietettiin paljon koripallo-, tennis-, sulkapallo- ja squashkentillä.

Etelä-Vantaan Urheilijoista jääkiekkouransa aloittanut ja myöhemmin Jokereihin siirtynyt Filppula kertoo, että seuratoiminta toi tekemiseen rakennetta, mutta liikkumista riitti myös harjoitusten ulkopuolella.

– Koulussa pelattiin välitunneilla aina jotain ja myös vapaa-ajalla oli aina pelit käynnissä siihen asti, että tuli nälkä ja piti mennä kotiin syömään. Talvisin luistimet avattiin suunnilleen ruokapöydässä ja sitten vaan uudestaan kiinni, että pääsi takaisin ulos, Filppula naurahtaa.

Juuri omaehtoisen liikkumisen väheneminen huolestuttaa Filppulaa, kun hän vertaa omaa nuoruuttaan tämän päivän nuorten arkeen. Seuratoiminta ja harjoittelu ovat kehittyneet, mutta samalla vapaa-ajalla tapahtuva liikkuminen on vähentynyt.

– Tuntuu, että nykyään moni muu asia kuin ylipäänsä liikkuminen vapaa-ajalla vie monilla voiton. Se omaehtoinen liikkuminen oli itselle hirveän tärkeää.

Filppulan mielestä myös kavereilla on suuri merkitys. Liikkumisen ei tarvitse olla aina tavoitteellista harjoittelua, vaan tärkeää voi olla yksinkertaisesti se, että yhdessä tekeminen innostaa liikkumaan.

– Jos on kavereita, joiden kanssa tykkää olla ja joiden kanssa se yhteinen aika on suurelta osin liikkumista, niin sehän on hirveän iso etu.

Siksi Filppula pitää monilajisuutta tärkeänä myös tämän päivän nuorille.

– Monilajisuus olisi myös tosi tärkeää. Olisi hyvä, jos tykkää harrastaa monipuolisesti eikä keskity liian aikaisin yhteen lajiin. Ei sitä välttämättä tiedä, mistä parin vuoden päästä tykkää.

Filppulan omalla polulla jääkiekosta ei myöskään tullut liian varhain vakavaa suorittamista. Vielä noin 15-vuotiaana hän ei ajatellut olevansa tavoitteellinen urheilija, vaan pelaaminen oli ennen kaikkea mielekästä tekemistä.

Oman kokemuksensa pohjalta Filppulalla on nuorille yksinkertainen viesti:

– Ihan ensinnäkin, nauttikaa. Yrittäkää tehdä mahdollisimman paljon sellaisia asioita, jotka eivät tunnu harjoittelulta vaan liikkumiselta. Sillä tavalla pysyy mielenkiinto. Ja älkää ottako urheilua liian vakavasti liian aikaisin.