Liiton jäsenseurojen U11 ja vanhempien juniorien sekä miesten ja naisten yksittäiset harjoitusottelut tehdään 21.6. alkaen joukkueen palvelusivustolla pois lukien Miesten Mestis, Miesten Suomi-sarja ja Naisten Liiga. Samalla tieto yksittäisistä harjoitusotteluista menee myös paikallisen erotuomarikerhon tietoon TASO -järjestelmään erotuomareiden nimeämistä varten. Erotuomarikerhot eivät tästä alkaen ota vastaan yksittäisten harjoitusotteluiden erotuomaritilauksia, vaan ainoastaan turnausten ja pelitällien, joissa useampia joukkueita samassa tapahtumassa.

Uudella harjoitusotteluiden syöttötyökalulla saamme kaikki yksittäiset harjoitusottelut sähköisen kurinpidon piiriin ja lisäksi automaattisesti myös Leijonat TV:hen, mikäli hallissa on kamera asennettuna. Samalla tämä tarkoittaa, että kaikki yksittäiset harjoitusottelut myös tilastoidaan tulospalvelujärjestelmän kautta. Ottelut on syötettävä viimeistään 8 vuorokautta ennen ottelua.

Jos olet jo tehnyt yksittäisen ottelun tuomaritilauksen TASO -järjestelmän kautta, on sinun valitettavasti tehtävä ko. tilaukset uudestaan joukkuesivuston kautta kun uusittu palvelu avataan. Aiemmin tehdyt tilaukset eivät välity erotuomarikerhoille.

Turnausten ja pelitällien osalta toiminta jatkuu vielä tulevan syksyn TASOn kautta kuten ennenkin.

Palvelusta lyhyesti:

Ottelun voi perustaa ja tilata tuomarit viimeistään kahdeksan päivää ennen aiottua päivämäärää. Mikäli sovitte harjoitusottelusta tätä lähempänä aiottua päivämäärää, on teidän ensi varmistettava tuomarien saatavuus puhelimitse et-kerholta. Jos tuomarit löytyvät, ottakaa seuraavaksi pikaisesti yhteys ikäluokkanne sarjan järjestäjään. Ellei tuomareita löydy, ei ottelua perusteta.

1. Kirjaudu joukkueesi palvelusivustolle

2. Mene kohtaan ”joukkueen harjoitusottelut”

3. Luo uusi ottelu

4. Kotijoukkue on automaattisesti se joukkue, jonka tunnuksilla olet kirjautunut

5. Valitse taso sen mukaan, minkä tason harjoitusottelu on kyseessä. Jos joukkueet ovat eri sarjoista, valitaan ottelu ylemmän tason mukaan (Esim. III div joukkue pelaa II div joukkuetta vastaan, valitse tasoksi ”II div harjoitusottelut” tai U14 AA joukkue pelaa U14 AAA tason joukkuetta vastaan, valitse tasoksi ”U14 AAA harjoitusottelut”. Huomioi myös, että eri ikäluokissa ja sarjoissa on tarjolla eri pituisia peliaikavaihtoehtoja. Valitse siis oikea peliaika. Tämä valinta ohjaa automaattisesti tulospalvelujärjestelmää.

6. Valitse vastustaja, järjestelmä tarjoaa valitsemasi tason mukaisia joukkueita. Hakusanaksi laitetaan joukkueen nimi tai osa siitä ilman mitään ikäluokkia.

HUOM! Sopiessasi harjoitusottelua on sinun tiedettävä tarkkaan vastustajajoukkueen oikea nimi ja ID. Tämä siksi, että kun ottelu tilastoidaan, on vierasjoukkueen oltava täsmällisesti oikein. Järjestelmä lähettää viestin järjestelmässä olevan vastustajan jojolle ja vastuuvalmentajalle, jotta kumpikin varmistuu, että valitsit oikean joukkueen.

HUOM! Vastustaja, mikäli sovitte kotijoukkueen kanssa ottelun ja tätä vahvistusviestiä ei tule, ole yhteydessä kotijoukkueeseen, koska kyseessä on mitä todennäköisimmin väärin ilmoitettu joukkue. Samoin, jos saat sinulle kuulumattoman viestin joukkueesi harjoitusottelusta, jota ei ole sovittu, ole myös siinä tapauksessa yhteydessä kotijoukkueen joukkueenjohtajaan.

7. Valitse pelipaikka ja alkamisaika (Huom! mikäli ottelussa on esim. 10 min lämmittely jäällä ennen ottelua, valitse ottelun alkamisaika, ei jäävuoron)

8. Tallenna ottelu

9. Mikäli pelaatte ulkomaalaista joukkuetta vastaan, valitse valinnasta ”ulkomaalainen joukkue, joka pelaa Suomessa harjoitusotteluita”. Laita joukkueen nimi hakusanaksi. Valitse joukkue. Tämä siksi, että useimmiten ulkomailta tuleva joukkue pelaa useamman ottelun. Näin pelit tulevat varmasti samalle joukkueelle.

10. Mikäli kukaan ei ole vielä perustanut oikeaa oikean ikäluokan ulkomaista vastustajaa, valitse ”perusta uusi ulkomaalainen joukkue”, valitse kansallisuus ja tallenna joukkueen nimi.

Mikäli ottelu peruuntuu, työkalussa olevassa listauksessa on kaikki yksittäiset harjoitusottelunne, joiden perässä on ”poista ottelu” painike. Tästä voit poistaa ottelun. Mikäli otteluun tulee muutoksia (päivä, halli, alkamisaika muuttuu), klikkaa ottelun numeroa ja tiedot avautuvat muokattavaksi alle.

Ottelu tilastoidaan normaalin sarjaottelun tapaan sillä erotuksella, että kokoonpanoon voi valita kauden alussa pelaajia, joiden edustusoikeus on missä tahansa seurassa. Ole siis tarkkana, että samannimisten pelaajien ollessa kyseessä, valitset kokoonpanoosi varmasti oikean pelaajan. Otteluiden tilastointi on pakollista, koska siten mahdollistamme myös kurinpitojärjestelmän käytön sekä Leijonat TV:n palvelut. Jos vastustajanne on ulkomaalainen joukkue, huolehdi vastustajan kokoonpano vähintään viikkoa etukäteen tietoosi ja ota yhteyttä sarjan järjestäjään ohjeita varten.

Sähköisen kurinpitojärjestelmän käyttöönotto näihin yksittäisiin harjoitusotteluihin nopeuttaa sekä helpottaa kurinpidon tarkastelua vaativien tapahtumien käsittelyä sarjaotteluiden tapaan. Erotuomarit tekevät sähköisesti omalla palvelusivustollaan vaadittavat erotuomariraportit sarjaotteluiden tapaan ja kurinpitäjämme voivat tehdä päätökset samaan tapaan järjestelmän kautta. Tällöin myös informaatio kulkee joukkueille ja asianosaisille automaattisesti järjestelmämme kautta sarjaotteluiden tapaan.

Pelikieltojen kärsimiseen tällä kehitysaskeleella ei ole vaikutusta. Edelleenkin pelikiellot kärsitään sarjaotteluissa riippumatta siitä koska ja missä ne on saatu.