Suomen Jääkiekkoliitto palkitsee vuosittain alueen toimijoita jääkiekon eteen tehdystä työstä. NOCCO Hockey Gamesin yhteydessä lauantaina 7.11. järjestetyssä tilaisuudessa huomionosoituksen sai jälleen lähes 150 jääkiekolle sydämensä ja vapaa-aikaansa antavaa vapaaehtoista.
Avauspuheenvuorossaan Suomen Jääkiekkoliiton liittovaltuuston puheenjohtaja Pasi Kainulainen kiitti alueiden tekijöitä ajasta ja sitoutumisesta, jota he ovat valmiita antamaan. Sen tuloksista saavat nauttia niin jääkiekkoyhteisö kuin suuri jääkiekkoyleisökin.
– Suomalainen jääkiekko ei olisi tässä asemassa ilman teitä.
Yksi palkituista on Suomen Jääkiekkoliiton Keskimaan alueelta Tiina Yritys Alavuden Peli-Veikoista. Hän on 10- ja 12-vuotiaiden kiekkoilevien poikien äiti, joka kuskaa ja kannustaa, mutta on myös monella tavalla mukana APV:n toiminnassa.
– Harvoin jään sanattomaksi, mutta nyt kävi niin, kun sain kuulla huomionosoituksesta, nauraa Tiina.

Tiina Yritys on seuran jääkiekkojaoston sihteeri, ja hän vastaa kiekkokoulun toiminnasta. Lisäksi Tiina huolehtii markkinoinnista ja mainonnasta. Hän tekee seuran kaikki lehteen menevät mainokset ja huolehtii ne myös seuran somekanaviin. Hän on aina valmis lähtemään apuun esimerkiksi edustuksen peliin lippuja myymään.
Erityisen mieluista Tiinalle on olla tilastoja kirjaavana tituna omien poikien kotipeleissä.
– Mielelläni teen peleissä jotain, kuin että katselisin sieltä katsomosta. Tykkään tehdä titua, ja se on mulle erittäin tärkeää.
Kahden pojan myötä jääkiekko on täyttänyt vuorokauden tunnit hyvinkin tehokkaasti, mutta silti aikaa on muuhunkin. Perhe rakentaa parhaillaan uutta omakotitaloa, Tiina opiskelee ja käy töissä. Myös omalle rakkaalle harrastukselle, ratsastamiselle, on löytynyt omat hetkensä.
– Hevoset on olleet tärkeitä mulle pienestä lähtien, että muutama kerta viikossa pitää päästä ratsastamaankin. Se on mun henkireikä tämän kaiken muun ohella, hymyilee Tiina.
Makuupussi jäähallille
Yksi Pohjoisen alueen palkittavista on Limingan Kiekon Essi Laurila. Kuten Tiinakin, myös hänellä on montaa rautaa tulessa niin seuratoiminnassa kuin muutenkin.
– Pitäisi varmaan makuupussi hommata jäähallille, nauraa Essi.
Hänellä on 9- ja 11-vuotiaat aktiivisesti jääkiekkoa pelaavat pojat, ja kuten vanhemmat tapaavat tehdä, se tietää kuskaamista, kannustamista ja kustannuksista huolehtimista.
Tämän lisäksi Essi on Limingan Kiekon puheenjohtaja ja jääkiekon ohessa hän huolehtii myös seuran jalkapallotoiminnasta. Hän on myös Limingan Kiekon edustuksen puheenjohtaja.
Essin palkintoperusteissa mainitaan, että hän on tuonut toimintaan uutta virtaa ja eteenpäin katsovaa otetta. Limingan Kiekossa onkin pistetty tuulemaan, ja esimerkiksi tänä syksynä alkanut kiekkokoulu on ollut menestys.
– Meillä on siinä tosi hyvä buugi. Siellä on nyt 50 lasta. Meillä on yhteistyö Kärpät 46:n kanssa ja toimintaa vetää yhteinen työntekijä. On tehty päiväkotivierailuja, ja joulun aikaan järjestetään päiväkotilapsille jäähallilla pikkuinen joulutapahtuma, kertoo Essi.
Vaikka jääkiekko täyttää jo kalenteria paljon, ehtii Essi käydä töissä ja pelaamassa itsekin jääkiekkoa. Limingan Kiekolla on tytöille ja naisille oma harrastejoukkue Jäämimmit, ja Essi aloitti itse siinä toissa kaudella.
Tämän lisäksi välillä ehtii käydä kuntosalilla ja mikä tärkeintä, myös retkeilemässä luonnossa.

Jääkiekko on tuonut mukanaan paljon hyvää. Samanhenkisiä ihmisiä on halli pullollaan, ja oman hyvän ystävän kanssa on kivaa kehittää seuran toimintaa.
–Hyvän ystävän kanssa meillä on aina kauhean hyvä pöhinä päällä ja koitetaan saada sellaista eloa, että alueen lapset tulisivat harrastamaan meille.
Essin mielestä hienointa jääkiekkotoiminnassa on yhteisöllisyys.
– Me ollaan yhtä suurta perhettä. Aina kun menet hallille, siellä on joku tuttu. Jääkiekko tiivistää yhteen. Tämä on elämäntapa, enkä yhtään pistäisi pahaksi, jos tämä jatkuisi vielä pitkään.
