Kanada-Suomi 4-2 (2-0, 1-0, 1-2).
Suomen kautta aikojen seitsemäs jääkiekon MM-finaali päättyi eilen Moskovassa tappioon. Tehokkaasti maalipaikkansa käyttänyt Kanada oli loppuottelussa parempi maalein 4-2 (2-0, 1-0, 1-2).
Ottelu alkoi kääntyä Kanadalle puolivälin tietämillä, kun Colby Armstrong laukoi Kari Lehtosen kainalon alta tilanteeksi 3-0.
Suomi tuli hienosti peliin mukaan vielä viimeisessä erässä. Viltistä kentälle nostettu Petri Kontiola teki näyttävän pyörityksen päätteeksi kolmannen erän puolivälissä numeroiksi 3-1 ja Antti Miettinen toi Leijonat vielä maalin päähän, kun peliaikaa oli jäljellä vain 2.16. Leijonien taistelu päättyi kuitenkin jo ennen loppusummeria, kun Rick Nash teki vahvalla yksilösuorituksellaan Kanadalle loppuluvuiksi 4-2.
Suomi pelasi edellisen kerran MM-loppuottelussa Saksan Hannoverissa 2001. Silloin Tsekki voitti mestaruuden jatkoajan jälkeen 3-2. Kanadalle Suomi hävisi Milanon MM-finaalin 1994 rangaistuslaukauskisan jälkeen 1-2.
Kari Lehtonen palkittiin turnauksen parhaana maalivahtina, ja hänet valittiin myös yhdessä Petteri Nummelinin kanssa turnauksen tähdistökentälliseen. Turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittiin loppuottelussa kaksi osumaa tehnyt Kanadan Rick Nash.
Finaali oli päävalmentaja Erkka Westerlundille tällä erää viimeinen ottelu Leijonien peräsimessä. Tästä eteenpäin hän keskittyy päätoimisesti Vierumäen urheiluopiston rehtorin tehtäviin. Westerlundin mitalisaldo Leijonien päävalmentajana on upea: nyt MM-hopea ja viime vuodelta olympiahopea Torinosta sekä MM-pronssi Latviasta. |