Suomi hallitsi pelitapahtumia, mutta ei osunut maaliin.
 |
Välisarjan viimeisessä Suomen ottelussa vastassa oli arkkivihollinen Ruotsi. Suomi oli pelitilanteissa vahvasti niskan päällä, mutta ottelun ainoan maalin teki Ruotsi.
Ajassa 15.53 Johan Åkerman laukoi kohti Suomen maalia, mutta laukaus olisi mennyt reilusti maalin yli ja ohi, mutta maalivahti Kari Lehtonen laittoi hanskansa kiekon tielle. Epäonnekseen Lehtonen ei saanut koppia, vaan kiekko luiskahti hanskan kautta maaliin.
Varsinaiset hyvältä maalintekosektorilta tulleet maalipaikat Suomi voitti 8-1, joten pelin hallinta oli Suomella. Jo ottelun neljännellä minuutilla Tuomo Ruudun laukaus osui yläputkeen. Samoin aivan viimeisillä sekunneilla ottelua Suomi järjesti hurjan mylläkän Ruotsin maalille, mutta Johan Backlund piti kuin pitikin maalinsa puhtaana.
Ottelun lopputulos merkitsi sitä, että Suomi jäi lohkossaan kolmanneksi ja kohtaa puolivälieräottelussa joko Kanadan tai USA:n. Vastustaja ratkeaa maanantain ottelussa, jossa pohjoisamerikkalaiset pelaavat keskinäisen ottelunsa. Se, joka jää lohkokakkoseksi kohtaa Suomen.
Suomen joukkueessa esiintyi näissä kisoissa ensimmäistä kertaa Jukka-Pekka Laamanen, joka oli Suomen puolustuksen ehdotonta parhaimmistoa, vaikka pelitaukoa on ollut parin viikon verran.
Suomen seuraava ottelu on vasta torstaina, joten välipäiviä ennen puolivälierää on peräti kolme. Polvensa Italia-ottelussa loukannut Tuukka Mäntylä lähtee maanantaina koti-Suomeen hoidattamaan polveaan, sillä pelaamista se ei nivelsiderepeämien vuoksi kestä. |