Tuki toiminnan kehittämiseen
Kehittämistukena jaettava raha katetaan Veikkausvoittovaroista. Hanke on Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoima. Tukea haetaan aina 15.3. mennessä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on julkistanut vuoden 2013 Seuratoiminnan kehittämistuen hakuohjeet. Tukea on haettavissa 2500 - 30 000 euroa vuodessa. Hakuaika on alkanut. Hakuaika päättyy 15.3.2013.
Prosessi on erilainen kuin aiemmat (2009, 2011) ja hakemukset menevät suoraan ministeriöön (Opetus- ja kulttuuriministeriön hakulomakkeella). Lajiliitto antaa lausunnot hakemuksista viikoilla 15-16.
Seuratuen 2013 motto on: "Kaikilla lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus harrastaa jotakin liikuntalajia!"
TUEN HAKEMINEN
Seuralähtöinen hakemus ( tai useampi seura, jaostot, eri lajien seurat yhdessä) ja haettavan seuratuen muodot:
- Seuran toiminnan kehittäminen, joka voi sisältää koulutuksia, tilaisuuksia, tapahtumia, kampanjoita, yhteistyömuotoja, uusia harrastusryhmiä, lähiliikunnan toteuttamista, uusia kokeiluja jne.
- Palkkaus voi olla osa seuratoiminnan kehittämistä (päätoiminen tai osa-aikainen työntekijä)
Ministeri Arhinmäki on lähettänyt aikaisemmin tiedotusvälineille tiedotteen, joka on luettavissa TÄSTÄ
Tarkemmat tiedot asiakirjoineen löytyvät Opetus- ja kulttuuriministeriön
Saat lisätietoa molemmista tukimuodoista myös SEURATUKI -sivustoilta.
Jääkiekkoliiton aluepäällikkö ja Valon alueiden seurakehittäjät toimivat seurojen sparraajina hakuprosessin aikana!
Toiminnalliset tuet ovat kokonaisuudessaan Veikkauksen tuottoa!

