|
Suomen vuoden 2012 ja 2013 MM-kisaorganisaatio kävi Saksassa tutustumassa parhaillaan käynnissä olevien MM-kisojen järjestelyihin ja tapahtumapaikkoihin. Puitteet olivat Saksassa hienot, mutta siitä huolimatta Suomi aikoo rökittää saksalaiset kollegansa kisajärjestelyissä!
Mannheimissa ja Kölnissä maailmanmestaruudesta taistelevat joukkueet saavat harjoitella ja pelata varsin hulppeissa puitteissa, sillä sekä Mannheimin SAP Areena kuin Kölnin Lanxess Areena tarjoavat yllin kyllin neliöitä ja palveluita. Joukkueiden ohella myös kutsuvieraat ja media ovat saaneet saksalaisilta kunnon tilat areenoiden syövereistä.
Suomen kisapaikkana vuonna 2012 toimiva Hartwall Areena tarjoaa saksalaisareenoita huomattavasti pienemmät oheistilat, joten kisaorganisaatiolla on monta pähkinää purtavanaan saadakseen kaikki tarvittavat palvelut mahtumaan saman katon alle.
Yksi asia on kuitenkin varma, Suomen kisaorganisaatio on päättänyt pistää paremmaksi ja tarjota niin joukkueille, medialle kuin kisavieraille unohtumattomat kotikisat ja järjestää vielä saksalaisiakin paremmat MM-karkelot Helsinkiin!
|
|
 Mannheimin areenan lehdistötilaisuudet järjestetään asianmukaisessa tilassa.
|
 |
|
|
 Lanxess Areenan mediakeskuksessa oli kuvaushetkellä rauhallista.
|
 |
|
|
 SAP Areenan kuntosalilla kelpaa lämmitellä ottelua varten.
|
 |
|
|
 Kisaorganisaatio tutustumassa Lanxess Areenalle rakennettuihin tv-studioihin.
|
 |
|
|
 Ompelukoneet surisevat ahkeraan kisojen aikana. Tässä huoneessa on tehty Mannheimissa pelaavien joukkueiden pelipaidat.
|
 |
|
|
 Kutsuvierastila Kölnin Lanxess Areenassa.
|
 |
|
|
 Kisaorganisaatio kävi tarkistamassa myös otteluselostajien työtilat. Kuva Mannheimin SAP Areenasta.
|
 |
|
|