Rullakiekon syntyminen NHL alkoi kahdeksankymmentäluvun loppupuolella siirtyä entistä laajemmin Pohjois-Amerikan suurin kaupunkeihin ja sai kaupunkeihin aikaiseksi pienimuotoisen kiekkokulttuurin. Rullaluistimet olivat samoihin aikoihin muuttuneet peräkkäispyöräisiksi ja täten kiekkoluistimien kaltaiseksi. Uusien idoliensa innoittamana alkoi kaupunkien parkkipaikoille ja tenniskentille syntyä kiekkopelejä. Pian alkoi rullakiekon synnynsijoille Kaliforniaan ja muualle Pohjois-Amerikkaan nousta satoja rullakiekkoareenoita ja ulkokaukaloita. Harrastajamäärä kasvoi rajusti ja lajille syntyi omat sääntönsä ja sarjansa. Ammattilaisliiga Roller Hockey International (RHI) aloitti toimintansa Pohjois-Amerikassa kesänä 1993.
Rullakiekon historia Suomessa Ensimmäisen kerran Suomessa pelattiin organisoidusti rullakiekkoa vuonna 1992, kun Vantaalle avattiin rullakiekkoon tarkoitettu sisähalli. Pelivälineinä olivat silloin vielä pidennetyt sählymailat ja teipattu sählypallo. Tuolloin järjestettyyn turnaukseen osallistui kolme joukkuetta. Seuraavana kesänä suuri yleisö näki ensimmäisen näytösottelun Kaivopuistossa, kun Pietarinkadun Oilers kohtasi Katukiitäjät. Pelejä pelattiin myös säännöllisesti Finlandia-talon parkkipaikalla. Varsinaisesti rullakiekkoilu alkoi järjestäytyä seuraavan talven jälkeen kun Konalassa pelattiin useita turnauksia. Mukana oli kuusi joukkuetta. Pelivälineenä käytettiin tuolloinkin vielä palloa. Vuonna 1994 In-Line Arenan siirryttyä Kaapelitehtaalle ja rullakiekkoilun saatua vakituisen pelipaikan, lajin suosio lähti nousuun. Seuraavana kesänä pelattiin ensimmäiset Suomen Jääkiekkoliiton alaiset sarjat, joihin Helsingissä osallistui yksitoista ja Turussa viisi joukkuetta. Helsingissä pelivälineenä oli ensimmäistä kertaa kiekko. Turussa pelattiin vielä pallolla. Talvella 1996 pelattiin In-Line Arenalla Helsingissä myös ensimmäinen rullakiekon talvisarja. Talven jälkeisenä kesänä pelattiin rullakiekkosarjoja jo useissa kaupungeissa, mukana oli 120 joukkuetta. Lisäksi Suomen rullakiekkomaajoukkue pelasi näytösotteluita SM-liigan ja I divisioonan joukkueita vastaan näiden kotihalleissa. Ensimmäisen kerran virallinen rullakiekon Suomen mestaruus ratkottiin kutsuturnauksella heinäkuussa 1996 Helsingin jäähallissa. Ensimmäinen mestari oli Team Roces Helsingistä.
Historiatilastoja
|
|