F-D -juniorijoukkueet
| Nuorimpien ikäluokissa seuran toimintaideologian avainsanoja ovat: kaikille, hauskaa, onnistumisen elämyksiä, halpaa, lähellä kotia, helposti, turvallisesti. | Joukkueen pelisäännöt
Seura edellyttää, että kaikkien F-D- juniori-ikäisten joukkueiden johtoryhmät ja lasten vanhemmat yhteistyössä tekevät vuosittain sovittuun ajankohtaan mennessä joukkueen omat kirjalliset pelisäännöt SJL:n nettisivuilta löytyvällä työkalulla. Pelisääntöjen sopimistilaisuudessa paikalla olleet vanhemmat allekirjoittavat säännöistä otetun kirjallisen kopion. Tämä toimitetaan seuran valmennuspäällikölle viikon sisällä niiden tekemisestä. - Seuran johdon edustajan on hyvä olla läsnä tilaisuudessa.
Seurassa ko. ikäryhmien pelaajat tekevät omalta osaltaan vastaavat pelisäännöt, joista informoidaan johtoryhmiä ja vanhempia.
Joukkueiden muodostaminen
F-juniori-ikäluokissa muodostetaan vuosittain niin monta noin 15 pelaajan (12-13 kenttäpelaajaa, 1-2 maalivahtia) pelijoukkuetta, kuin mihin seuralla on pelaajamäärän ja olosuhteiden puolesta mahdollisuuksia.
E-D -junioreissa muodostetaan puolestaan niin monta noin 20 pelaajan joukkuetta (18 kenttäpelaajaa, kaksi maalivahtia) kuin niitä luontevasti syntyy ja mihin seuralla on olosuhteiden puolesta mahdollisuuksia.
Joukkueiden muodostamisesta päättää seuran juniorijohtoryhmä.
Kaikissa kolmessa ikäryhmässä (F, E, D) kaikki muodostettavat joukkueet ovat tasavahvoja. Saman ikäryhmän eri joukkueisiin sijoittamisen ensisijaisena taustana on kodin sijainti pääasialliseen harjoituspaikkaan nähden. Koska pelaajien väliset kaveruussuhteet kuitenkin ovat toisaalta tärkein tekijä, kun lapset arvioivat harrastuksensa nautittavuutta, nämä pyritään ottamaan huomioon harjoitusryhmiä rakennettaessa. Eri joukkueisiin sijoittamisiin liittyvät asiat ratkaisevat yhteistyössä lasten vanhemmat ja joukkueiden ohjaajat. Seuran puolesta kysymyksiin ottaa tarvittaessa kantaa valmennuspäällikkö.
Pelaajan siirtyminen seuran joukkueesta toiseen
Pelaajan siirtymisen seuran joukkueesta toiseen ratkaisevat yhteistyössä ko. joukkueiden ohjaajat, joukkueenjohtajat ja ao. vanhemmat. Jos edellä mainitut ihmiset eivät pääse asiasta yhteisymmärrykseen, valmennuspäällikön mielipide on ratkaiseva.
Ohjaustoiminta
Seura osoittaa joukkueille ohjaajat ja vastaa heidän kustannuksistaan. Seura pyrkii järjestämään kaikkien ikäryhmien harjoitusryhmille tasokkaat ohjaajat (n. 1 ohjaaja / 5-8 pelaajaa).
Ohjaajat pyrkivät auttamaan joukkueisiin pelikauden mittaan mukaan otettuja pelaajia kehittymään tasapuolisesti.
Toimintavuoden aikana F-E -juniorijoukkueilla voi olla viikossa enintään kolme yhteistä tapahtumaa. Tapahtumaksi katsotaan palaverit, kuiva- ja jääharjoitukset sekä koti- ja vieraspelit. Tapahtumien kestoksi suositellaan enintään 60 minuuttia.
D-junioreissa joukkueilla voi toimintavuoden aikana olla viikossa enintään neljä yhteistä tapahtumaa. Tapahtumien kestoksi suositellaan enintään 90 minuuttia.
Alueen sarjatoiminnasta johtuen voidaan kaikissa ikäryhmissä sallia poikkeuksia edellä todettuun tapahtumamäärään.
Jääharjoittelu
Seura osoittaa joukkueille jäät. Jäänjaosta vastaa seuran puolesta nimetty jäänjakaja yhteistyössä valmennuspäällikön kanssa.
Kaikki F- ja E -junioriryhmien harjoitukset ovat ikäryhmän sisällä yhteisharjoituksia. Harjoituksia voi olla hallissa, teko- tai luonnonjäällä. Kolmesta viikoittaisesta yhteisestä tapahtumasta jääharjoituksia saa olla vain kaksi.
D-junioreissa harjoitukset voivat olla myös yhteisharjoituksia puolella kentällä ja niitä voi olla sekä hallissa, että teko- ja luonnonjäällä. Myös tässä ikäryhmässä eri joukkueille taataan sama määrä jääaikaa samanlaisissa olosuhteissa. D-juniorijoukkueiden neljästä viikoittaisesta yhteisestä tapahtumasta jääharjoituksia saa olla enintään kolme.
Ulkojäällä tapahtuvaa harjoittelua koskien em. käytäntöön voidaan sallia kaikissa ikäryhmissä sääoloista johtuvia poikkeuksia, joista joukkueen johdon on sovittava valmennuspäällikön kanssa.
Pelaaminen
Joukkueilla on oikeus pelata harjoitusotteluita. Ottelu"ohjelma" ja -määrä on tarkistutettava etukäteen valmennuspäälliköllä, jolla on näkemyksensä puitteissa valtuudet tarvittaessa tehdä ohjelmaan muutoksia.
Seura osallistuu joukkueillaan alueen näille ikäluokille järjestämiin sarjoihin ja noudattaa näin tehdessään alueen sääntöjä, määräyksiä ja suosituksia.
F-junioreista muodostetut pelijoukkueet voivat joukkueena pelata kauden mittaan sellaisen määrän otteluita, että jokaista pelaajaa kohden tulee enintään 20 peliä. E2-junioreissa vastaava pelaajakohtainen pelimäärä on 20-25, E1:ssä 25-30, D2:ssa 30-35 ja D1:ssä 35-40 kpl. Joukkueen johtaja tai hänen nimeämänsä henkilö on velvollinen pitämään kirjaa pelaajien pelaamista otteluista. Valmennuspäälliköllä on oikeus milloin tahansa kauden aikana tarkistaa minkä tahansa joukkueen kenen tahansa pelaajan osalta ko. määrä.
HUOM! Pelimääriä laskettaessa yksi turnauspäivä, vaikka sisältäisikin useamman pelin, on yksi ottelu!
Peluuttaminen
Seura sitoutuu siihen, että lapsia peluutetaan sekä yhden ottelun sisällä, että koko pelikaudenkin puitteissa tasapuolisesti. Tasapuolisuus koskee sekä sarja-, että harjoitusotteluita.
F-juniorien harjoitusryhmistä muodostetaan otteluihin maalivahti mukaan luettuna 10-15:n pelaajan joukkueita riittävän pelikohtaisen suorituksellisen toistomäärän varmistamiseksi.
E- ja D -junioreissa seura suosittelee, että yksittäinen ottelu pelataan kolmella kentällä riittävän ottelukohtaisen pelikokemuksen saamiseksi. Tasapuolisuus kauden mittaan järjestetään ottelusta toiseen lepääviä pelaajia kierrättämällä. Tasapuolisuutta ei mitata sekuntikellolla, vaan pelikauden aikana pelattujen otteluiden määrällä ja otteluissa pelattuina, liiton juniorisääntöjen mukaisina vaihtoina.
Peliajan saamisen edellytyksenä on kaikkien sekä yleisesti hyväksyttyjen käyttäytymis- että pelaajien itsensä laatimien joukkueen sääntöjen noudattaminen.
HUOM! Pelaajia, jotka eivät pelaa, ei voi velvoittaa vasten tahtoaan seuraamaan ottelua paikan päällä!
Poissaolosta ilmoittaminen
Pelaaja tai hänen puolestaan joku on velvollinen ilmoittamaan hänen poissaolostaan joukkueen tapahtumasta niin pian kuin se on tiedossa, mutta viimeistään kaksi tuntia ennen sen alkamisaikaa. Ilmoitus tehdään ensisijaisesti joukkueen vastuuohjaajalle ja vasta toissijaisesti joukkueenjohtajalle.
HUOM! Pelaajaa ei saa rankaista harjoittelukielloilla, pelaamattomuudella tai vastaavilla sanktioilla, jos hän on ilmoittanut poissaolostaan joukkueen yhteisestä tapahtumasta sovittuun määräaikaan mennessä!
Pelaajan kehittymisen arviointi
Jokainen pelaaja saa itselleen halutessaan haltuun 1-2 kertaa vuodessa (jouluna ja / tai pelikauden päätteeksi) kirjallisen arvioinnin, joka koostuu kolmesta osasta: "Nämä jääkiekkotaidot hallitset vähintäänkin kohtuullisesti", "Näissä jääkiekkotaidoissa sinulla on eniten parantamisen varaa" ja "Näissä asioissa olet muutoin OK".
Ohjaajat ovat velvollisia keskustelemaan pelaajan kanssa palautteesta, jos tämä sitä haluaa.
Pelaajan "värvääminen"
Pelaajan värvääminen toiselta seuran joukkueelta on kielletty!
Pelaajan erottaminen joukkueesta
Joukkueeseen kerran mukaan otettua pelaajaa ei saa erottaa joukkueesta muista kuin erityisen painavista, hyvien tapojen vastaiseen käyttäytymiseen liittyvistä syistä.
Ongelmien ratkaiseminen
Tähän kohtaan (1.1.) liittyvät epäselvyydet ja erimielisyydet ratkaisee viime kädessä seuran juniorijohtoryhmä, johon kuuluvat juniorijaoston puheenjohtaja, valmennus- ja junioripäälliköt sekä valmentajien, joukkueenjohtajien ja vanhempien edustaja, yksi kustakin ryhmästä. Juniorijohtoryhmän päätöksistä voi valittaa seuran johtokunnalle.
C-B -juniorijoukkueet
|
Seuran periaatteena C- B -juniorien kohdalla on, että on pelaajan edun mukaista, että hän pelaa kykyjensä, tavoitteidensa, ja innokkuutensa (tässä tärkeysjärjestyksessä) edellyttämässä joukkueessa. |
Joukkueen pelisäännöt
Seura edellyttää, että kaikki sen C2-B –juniorijoukkueet tekevät vuosittain 1.9. mennessä pelaajien ja valmentajien allekirjoittamat yhteiset pelisäännöt. Niissä on sovittava harjoituksissa läsnäoloon, harjoitteluun, yleiseen käyttäytymiseen seura-asuissa, sekä päihteettömyyteen joukkueen toiminnan puitteissa liittyvistä asioista.
Sopimuksesta toimitetaan kopio seuran valmennuspäällikölle viikon sisällä sen allekirjoittamisesta.
Joukkueiden muodostaminen
Seura muodostaa niin monta vähintään neljän kentällisen ja 2-3:n maalivahdin joukkuetta (n. 23-25 pelaajaa) kuin mihin seuralla on olosuhteiden puolesta mahdollisuus. Joukkueiden muodostamisesta päättävät seuran juniorijaoston puheenjohtaja, sekä valmennus- ja junioripäälliköt.
Jos pelikaudelle syntyy esimerkiksi kaksi C2-juniorijoukkuetta, tavoitteellisimmat ja taidollisesti pisimmälle kehittyneet harjoittelevat ja pelaavat toisessa joukkueessa ja vähemmän tavoitteita omaavat, sekä taidollisesti ei niin pitkälle kehittyneet toisessa. Näin seuraan voi vielä tulla uutena mukaan vaikka 15-vuotias nuori.
Lopulliset joukkueet muodostetaan ikäluokissa kesän harjoitusryhmistä 15.8. mennessä.
Eri joukkueisiin sijoittamisen suorittavat joukkueiden nimetyt vastuuvalmentajat yhteistyössä valmennuspäällikön kanssa. Valmennuspäällikön näkemys on viime kädessä ratkaiseva.
Pelaajan siirtyminen joukkueesta toiseen
Siirtyminen joukkueesta toiseen tapahtuu pääsääntöisesti tasotarkistusten kautta. Näitä tehdään vuosittain kauden päätteeksi, keväällä. Tarkistuksia voidaan tehdä myös kauden aikana, kuitenkin ennen 31.12. Tarkistuksen tekee ja pelaajan siirtymisestä päättää valmennuspäällikkö apunaan joukkueiden valmentajat ja tarvittaessa ulkopuoliset asiantuntijat. Tasotarkistusten helpottamiseksi keväällä ja kesällä sekä tarvittaessa myös syksyllä saman ikäryhmän joukkueille järjestetään yhteisiä harjoituksia ja pelejä.
Siirtyminen saman ikäluokan tavoitteellisempaan joukkueeseen tai vanhempaan ikäluokkaan on mahdollista vain pelaajan ja hänen vanhempiensa suostumuksella. Suostumisen selvittää valmennuspäällikkö. Siirtymisen lähtökohta on, että pelaaja ottaa pysyvän pelipaikan joukkueesta, johon siirtyy.
Siirtämisestä ikäluokan harrastejoukkueeseen keskustellaan pelaajan ja hänen vanhempiensa kanssa. Valmennuspäällikkö on velvollinen perustelemaan siirtämisen tarpeen.
Pelaaja on yhden siirtymisen jälkeen kauden loppuun asti sen joukkueen pelaaja, johon on siirtynyt.
Valmennustoiminta
Seura osoittaa joukkueille valmentajat ja vastaa heidän kustannuksistaan.
C-junioreista ylöspäin kyvykkäimmät valmentajat (vähintään 2 kpl / joukkue) sijoitetaan tavoitteellisempiin joukkueisiin. Mahdollisiin C-B -juniorien harrastejoukkueisiin seura takaa vähintään yhden valmentajan.
Valmentajat yrittävät auttaa joukkueisiin pelikauden mittaan mukaan otettuja pelaajia kehittymään tasapuolisesti.
C- ja B-juniorien tapahtumamäärä sovitaan valmennuspäällikön kanssa joukkuekohtaisesti erikseen.
Jääharjoittelu
Seura osoittaa joukkueille jääharjoitusajat. Jään jakamisesta vastaa seuran tehtävään nimeämä jäänjakaja yhteistyössä valmennuspäällikön kanssa.
C-B -junioreissa ikäryhmän tavoitteellisemman joukkueen jääntarpeet otetaan ensin huomioon. Mahdollisille harrastejoukkueille annetaan jäätä siten, että mielekäs jääkiekon harrastaminen on mahdollista. Valmennuspäällikön näkemys asiasta on seuran kanta näissä ikäryhmissä.
Harjoitusmäärät sovitaan valmennuspäällikön kanssa joukkuekohtaisesti erikseen.
Pelaaminen
Joukkueilla on oikeus pelata harjoitusotteluita. Ottelu”ohjelma” ja -määrä on tarkistutettava etukäteen valmennuspäälliköllä, jolla on näkemyksensä puitteissa valtuudet tarvittaessa tehdä ohjelmaan muutoksia.
Seura osallistuu C2-joukkueillaan alueen tälle ikäluokalle järjestämiin sarjoihin alueen sääntöjen mahdollistamalla tavalla.
Tämän ikäryhmän joukkueet saavat joukkueena pelata kauden mittaan sellaisen määrän otteluita, että jokaista pelaajaa kohden tulee enintään 45 peliä. Joukkueen johtaja tai hänen nimeämänsä henkilö on velvollinen pitämään kirjaa pelaajien pelaamista otteluista. Valmennuspäälliköllä on oikeus milloin tahansa kauden aikana tarkistaa kenen tahansa pelaajan osalta ko. määrä.
Seura pyrkii C1- ja B–juniori-ikäluokissa pelaamaan tavoitteellisilla joukkueillaan niin korkealla alueellisella tai kansallisella tasolla kuin mahdollista. Harrastejoukkueet ilmoitetaan niihin sarjoihin, joihin se alueen sääntöjen puitteissa on mahdollista.
C1- ja B -juniorien tavoitteellisissa joukkueissa kehittämistarpeet, sekä sarjan rakenne määrittävät pelaajakohtaisen pelimäärän, jonka valmennuspäällikkö hyväksyy. Vastaavien ikäryhmien mahdollisissa harrastejoukkueissa johtoryhmät sopivat yhdessä valmennuspäällikön kanssa järkevästä ottelumäärästä.
HUOM! Pelimääriä laskettaessa yksi turnauspäivä, vaikka sisältäisikin useamman pelin, on yksi ottelu!
Peluuttaminen
C-B -junioreiden tavoitteellisissa joukkueissa valmentajat päättävät peluuttamisesta. Peliajan saamisen edellytyksenä on 1) kaikkien sekä yleisesti hyväksyttyjen käyttäytymis- että pelaajien laatimien joukkueen sääntöjen noudattaminen ja 2) tunnollinen harjoituksissa käyminen sekä 3) määrätietoinen harjoittelu. - Mahdollisissa harrastejoukkueissa kaikkia peluutetaan yhtä paljon niin yksittäisessä ottelussa, kuin koko pelikaudenkin mittaan riippumatta harjoittelumääristä tai -tehokkuudesta.
HUOM! Pelaajia, jotka eivät pelaa, ei voi velvoittaa vasten tahtoaan seuraamaan ottelua paikan päällä!
Poissaolosta ilmoittaminen
Pelaaja itse tai joku hänen puolestaan on velvollinen ilmoittamaan hänen poissaolostaan joukkueen tapahtumasta heti, kun sellainen on tiedossa tai viimeistään kahta tuntia ennen tapahtuman alkua. Ilmoitus tehdään ensisijaisesti joukkueen vastuuvalmentajalle ja vasta toissijaisesti joukkueenjohtajalle.
HUOM! Pelaajaa ei saa rankaista harjoittelukielloilla, pelaamattomuudella tai vastaavilla sanktioilla, jos hän on ilmoittanut poissaolostaan joukkueen yhteisestä tapahtumasta sovittuun määräaikaan mennessä!
Pelaajan kehittymisen arviointi
Jokainen seuran C2-B –juniori-ikäinen, tavoitteellisessa joukkueessa pelaava pelaaja saa kaksi kertaa vuodessa, jouluna ja pelikauden päätteeksi itselleen haltuun toiminnastaan kirjallisen arvioinnin, joka perustuu liiton pelaajakartoituslomakkeeseen. - Valmentajat käyvät sekä näiden palaute-, että erillisten taustakyselylomakkeiden pohjalta kehityskeskustelut jokaisen pelaajan kanssa vähintään kerran vuodessa, ennen uuden pelikauden alkua.
Mahdollisissa näiden ikäryhmien harrastejoukkueissa pelaaja on oikeutettu saamaan valmentajilta palautetta toiminnastaan sekä kirjallisena että suullisena, jos hän niin haluaa.
Pelaajan ”värvääminen”
Pelaajan värvääminen toiselta seuran joukkueelta on kielletty!
Pelaajan erottaminen joukkueesta
Joukkueeseen kerran mukaan otettua pelaajaa ei saa erottaa joukkueesta muista kuin erityisen painavista, hyvien tapojen vastaiseen käyttäytymiseen liittyvistä syistä.
Ongelmien ratkaiseminen
Tähän kohtaan (1.2.) liittyvät epäselvyydet ja erimielisyydet ratkaisee viime kädessä seuran juniorijohtoryhmä, johon kuuluvat jaoston puheenjohtaja, valmennus- ja junioripäälliköt sekä valmentajien, joukkueenjohtajien ja vanhempien edustaja, yksi kustakin ryhmästä. Juniorijohtoryhmän päätöksistä voi valittaa seuran johtokunnalle.
|