SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT
1 § LIITON NIMI JA KOTIPAIKKA
Yhdistyksen nimi on Suomen Jääkiekkoliitto ry, ruotsiksi Finlands Ishockeyförbund rf. Kansainvälisissä yhteyksissä liitosta käytetään epävirallista nimeä Finnish Ice Hockey Association. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimeä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.
2 § LIITON TARKOITUS
Liiton tarkoituksena on edistää ja kehittää jääkiekkoilua ja muita liiton toimintaan hyväksyttyjä lajeja, sekä toimia jäsentensä valtakunnallisena liittona, aatteellisena järjestönä ja yhdyssiteenä. Liiton toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet.
3 § TARKOITUKSEN TOTEUTTAMINEN
Tarkoitustaan liitto toteuttaa
1. laatimalla ja vahvistamalla alansa kilpailu-, peli-, ansiomerkki-, kurinpito- ja muut
tarvittavat säännöt.
2. valvomalla sääntöjen noudattamista ja ratkaisemalla niitä koskevat rikkomukset ja erimielisyydet
3. vastaamalla lajiensa kansainvälisestä yhteistoiminnasta ja edustamalla jäsenliittona Kansainvälistä Jääkiekkoliittoa ja valvomalla sen sääntöjen ja määräysten noudattamista
4. järjestämällä kansainvälisiä ja kansallisia kilpailuja, sekä ohjaamalla ja valvomalla jäsentensä kilpailutoimintaa Suomessa ja ulkomailla
5. järjestämällä koulutus- ja valmennustoimintaa sekä tekemällä valistustyötä
6. nimeämällä edustusjoukkueet ja tukemalla niiden valmentamista ja päämääriä
7. edistämällä lajejaan harrastavien uusien seurojen perustamista sekä tukemalla seurojen toiminnan tehostamista ja huolehtimalla jäsentensä toimintaedellytysten kehittymisestä
8. edistämällä ja valvomalla erikoisesti nuorisoharrastajien kehittymistä terveiksi urheilijoiksi ja yhteiskunnan jäseniksi
9. osallistumalla alansa tutkimus- ja kehitystoimintaan sekä tukemalla niitä
10. levittämällä liikuntatietoutta sekä luomalla lajiensa ystäville edellytyksiä kohentaa kuntoaan ja osallistua alansa seuratoimintaan
11. huolehtimalla julkaisu- ja tiedotustoiminnasta
12. edustamalla ja valvomalla alan ylimpänä elimenä jäseniensä toimintaa kotimaassa ja ulkomailla.
Toimintansa tukemiseksi liitto voi
- hankkia ja myydä toimialaansa liittyviä fanituotteita kuten lippiksiä, pinssejä, tarroja, paitoja yms.
- omistaa kiinteistöjä sekä kiinteää ja irtainta omaisuutta ja arvopapereita
- toimeenpanna rahankeräyksiä ja arpajaisia
- harjoittaa julkaisutoimintaa ja julkaisujen myyntiä
- vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja
Toiminnan järjestämiseksi maa on jaettu alueisiin, joiden rajat vahvistaa liittovaltuusto. Liiton tarkoitusta toteutetaan alueilla liittovaltuuston vahvistamien aluetoimintasäädösten sekä liittohallituksen erikseen antamien ohjeiden mukaisesti.
4 § LIITON JÄSENYYDET
Liitto kuuluu jäsenenä Suomen Liikunta ja Urheilu ry:een (SLU), Kansainväliseen Jääkiekkoliittoon (IIHF) ja Suomen Olympiayhdistykseen. Liitto voi olla yhteistoiminnassa muiden koti- ja ulkomaisten liikunta-alan yhteisöjen kanssa. Liiton hallitus päättää liittymisestä muihin järjestöihin ja niistä eroamisesta.
5 § LIITON JÄSENET
Liiton varsinaiseksi jäseneksi voi hakea rekisteröity
1. urheiluseura tai muu urheiluyhteisö
2. aluejärjestö
3. valtakunnallinen yhdistys, kuten liiga-, erotuomari-, pelaaja- ja valmentajayhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ja kehittää liiton toimintalajeja, ja joka sitoutuu noudattamaan liiton sekä myös niiden yhteisöjen sääntöjä, joiden jäsen liitto on.
Jäseniksi pyrkivien on jätettävä kirjallinen jäsenanomus sekä todistus yhdistyksen tai yhteisön rekisteröimisestä ja ilmoitus jäsenmäärästä. Liittohallitus hyväksyy jäsenet kirjallisesta hakemuksesta.
Liiton jäsen on velvollinen pitämään tiliä tuloistaan ja menoistaan, pöytäkirjaa kokouksistaan, jäsenluetteloa sekä luetteloa niistä jäsenistä, jotka pelaavat sen joukkueissa. Pyydettäessä jäsen on velvollinen antamaan liitolle nämä asiakirjat tarkastettavaksi.
Liittovaltuusto voi yksimielisellä päätöksellä liittohallituksen esityksestä kutsua erityisen ansioituneita henkilöitä liiton kunniapuheenjohtajiksi tai kunniajäseniksi.
Liittohallitus voi hyväksymiensä sääntöjen mukaisesti myöntää henkilölle tai yhteisölle liiton ansiomerkin tai muita kunnian- tai huomionosoituksia.
Liitto voi periä liittymis- ja jäsenmaksuja sekä kilpailusääntöjen edellyttämiä muita maksuja varsinaisilta jäseniltään. Maksuista päätetään liittovaltuuston syyskokouksessa. Kunniapuheenjohtajalta ja kunniajäseneltä ei peritä jäsenmaksua. Liittovaltuusto voi delegoida maksujen määrittämisen liittohallitukselle.
6 § LIITOSTA EROAMINEN JA EROTTAMINEN SEKÄ MUUT KURINPITOTOIMET
Jäsen voi erota liitosta ilmoittamalla siitä kirjallisesti liittohallitukselle, sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla eroamisesta liittokokouksessa. Eroaminen tulee voimaan sen kalenterivuoden lopussa, jonka aikana siitä on ilmoitettu. Jos jäsenyhdistys purkautuu, se on erotettava liitosta.
Liittohallitus voi erottaa jäsenen, joka ei täytä näiden sääntöjen mukaisia velvollisuuksia tai toimii vastoin liiton tarkoitusta tai toiminnan perustaa. Liittohallitus voi myös samoin perustein päättää jäsenen tai jäsenyhteisön henkilöjäsenen sulkemisesta määräajaksi liiton toiminnasta. Sarjapaikan tai kilpailuoikeuden menettämisestä, sakosta tai varoituksesta päättää liittohallitus sen mukaan kuin tarkemmin määrätään liittovaltuuston vahvistamissa kurinpitomääräyksissä. Liittohallitus voi evätä äänioikeuden jäseneltä liiton kokouksessa, jos jäsen ei ole suorittanut säännöissä tarkoitettuja maksujaan säännöissä mainittuun päivämäärään mennessä.
Liittohallitus voi päättää myös jäsenyhdistyksen jäseneen kohdistuvasta liiton alaista kilpailutoimintaa koskevasta kilpailukiellosta ja varoituksesta sen mukaan kuin tarkemmin määrätään liittovaltuuston vahvistamissa kurinpitomääräyksissä, jos jäsenyhdistyksen jäsen on urheilun piirissä menetellyt liikunnan eettisten arvojen tai urheilun reilun pelin periaatteiden vastaisesti.
Päätös tulee voimaan heti ja sen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon viisi päivää sen jälkeen, kun päätös on lähetetty sille kirjatussa kirjeessä. Päätöksestä saa valittaa liiton päättämille omille valituselimille ja / tai urheilun oikeusturvalautakunnalle sen mukaan kuin siitä on erikseen säädetty.
7 § SITOUTUMINEN ANTIDOPINGTOIMINTAAN
Liitto ja sen jäsenet ovat sitoutuneet kulloinkin voimassa olevaan Suomen Antidopingtoimikunnan dopingsäännöstöön ja sitä kautta Kansainvälisen Olympiakomitean ja kansainvälisen liiton dopingsäännöstöön sekä Euroopan Neuvoston dopingin vastaisen yleissopimuksen, pohjoismaisen antidopingsopimuksen sekä Suomen allekirjoittamien muiden kansainvälisten antidopingsopimusten mukaisiin sääntöihin.
8 § LIITON HALLINTO
Liiton päätösvaltaa käyttää liittokokous ja liittovaltuusto. Liiton toimeenpanovaltaa käyttää liittohallitus.
9 § LIITTOKOKOUS
Liiton varsinainen liittokokous pidetään joka kolmas vuosi viimeistään kesäkuussa. Liittohallitus määrää kokouksen ajan ja paikan.
Ylimääräinen kokous pidetään liittohallituksen kutsusta tai kun liittokokous niin päättää tai kun vähintään yksi kymmenesosa liiton äänioikeutetuista jäsenistä on jonkin määrätyn asian takia tehnyt siitä liittohallitukselle kirjallisen esityksen. Kokous on kutsuttava koolle kahden kuukauden kuluessa vaatimuksen esittämisestä.
Liittokokouksen kutsut on lähetettävä vähintään kuusi(6) viikkoa ennen kokousta liiton jäsenluettelossa olevilla osoitteilla jäsenille kirjein. Muut tiedonannot toimitetaan aikamääräyksittä samalla tavalla.
Liittokokouksissa käsiteltäviksi tarkoitetut jäsenten esitykset on jätettävä hallitukselle kirjallisesti viimeistään neljä (4) viikkoa ennen asianomaista kokousta.
Kokouksen esityslista lähetetään liiton jäsenluettelossa olevilla osoitteilla jäsenille kirjeitse viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta. Kokouksessa käsitellään vain kokouksen esityslistalla olevat asiat.
Äänivalta on vain jäsenmaksunsa maksaneilla ja muut jäsenvelvoitteet hoitaneilla varsinaisilla jäsenillä. Sama henkilö saa edustaa kokouksessa valtakirjalla vain kolmea jäsentä.
Liittokokouksessa käyttävät jäsenten päätäntävaltaa näiden valtuuttamat edustajat. Edustajilla tulee olla jäsenen antama valtakirja.
Kullakin jäsenvelvollisuutensa täyttäneellä jäsenellä on yksi (1) perusääni.
Perusäänen lisäksi jäsenseuralle myönnetään lisä-ääniä edellisen kauden sarjan loppuun pelanneesta edustus- ja juniorijoukkueesta seuraavasti:
-miesten SM-liigan joukkue 6 ääntä
-miesten Mestiksen joukkue 6 ääntä
-miesten kolmanneksi ylimmän sarjatason joukkue 3 ääntä
-miesten neljänneksi ylimmän sarjatason joukkue 2 ääntä
-A-juniorien SM-sarjan joukkue 5 ääntä
-B-juniorien SM-sarjan joukkue 3 ääntä
-C-juniorien SM-sarjan joukkue 2 ääntä
-A-, B- ja C-jun. valtakunnallisten I div. joukkueet 1 ääni
-naisten SM-sarjan joukkue 3 ääntä
-naisten I divisioonan joukkue 1 ääni
Kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Tyhjä lippu ei ole annettu ääni. Henkilövaalit ratkaistaan siten, että eniten ääniä saaneet valitaan. Mikäli valittavana on yksi henkilö, tämän on saatava yli puolet annetuista äänistä. Henkilövaaleissa äänten mennessä tasan vaali ratkaistaan arvalla. Muissa asioissa se mielipide voittaa, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt.
Kokouksessa käsiteltävät asiat
1. valitaan kokouksen puheenjohtajat, sihteerit, ääntenlaskijat sekä valtakirjojen ja pöytäkirjan tarkistajat
2. edustajien ja äänimäärän toteaminen
3. todetaan kokouksen päätösvaltaisuus
4. valitaan seuraavaksi kolmevuotiskaudeksi, joka alkaa 1.7., liittovaltuustoon liiton jäsenyhdistyksistä 23 valtuutettua ja yksi valtuutettu liiga-, Mestis-, pelaaja-, valmentaja-, erotuomari- ja naiskiekkoiluyhdistyksestä, tai mikäli tällaisia yhteisöjä ei ole, valitaan jäsenet mainituista etupiireistä jos se on mahdollista. Jokaiselle valitaan henkilökohtainen varajäsen.
5. käsitellään vain liittovaltuuston liittokokoukselle esittämät asiat tai asiat, joista jonkin liiton jäsenen esitys on toimitettu liittohallitukselle vähintään neljä (4) viikkoa ennen kokousta
Ylimääräisessä liittokokouksessa käsitellään esityslistalla olevat asiat. Sillä on myös oikeus valita uusia liittovaltuuston jäseniä tai varajäseniä valittujen tilalle näiden jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Liittokokouksessa liiton toimihenkilöillä on läsnäolo- ja puheoikeus, mutta ei äänioikeutta.
10 § LIITTOVALTUUSTO
Liiton ylintä päätäntävaltaa käyttää liittovaltuusto, paitsi niissä asioissa, jotka on määrätty nimenomaan liittokokouksen käsiteltäväksi, taikka joista liittokokous on jo tehnyt päätöksen.
Liittovaltuuston varsinaiset kokoukset pidetään viimeistään kesäkuussa (kevätkokous) ja viimeistään marraskuussa (syyskokous) sekä liittokokouksen jälkeen joka kolmas vuosi elokuussa järjestäytymiskokous. Liittokokousvuosina kevätkokous pidetään liittokokouksen yhteydessä.
Liittohallitus määrää kokousten tarkemman ajan ja paikan.
Ylimääräinen liittovaltuuston kokous pidetään milloin liittohallitus katsoo sen tarpeelliseksi, milloin aikaisempi liittovaltuuston kokous on niin päättänyt tai milloin vähintään viisitoista (15) liittovaltuuston jäsentä määrätyn asian käsittelemistä varten sitä kirjallisesti liittohallitukselta vaatii. Ylimääräinen liittovaltuuston kokous on pidettävä kahden kuukauden kuluessa vaatimuksen esittämisestä.
Liittovaltuusto on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään kuusitoista (16) jäsentä on paikalla.
Kutsut liittovaltuuston kokoukseen on lähetettävä postitse vähintään neljä (4) viikkoa ennen kokousta. Kokouksen esityslista lähetetään viimeistään kahta (2) viikkoa ennen kokousta.
Liittovaltuuston käsiteltäväksi tarkoitetut valtuuston jäsenten esitykset on lähetettävä liittohallitukselle viimeistään kolmea (3) viikkoa ennen kokousta.
Jos liittovaltuuston varsinainen jäsen erittäin pakottavien syiden johdosta on estynyt saapumasta liittovaltuuston kokoukseen, tulee hänen esteen ilmaannuttua tehdä siitä ilmoitus liiton toimistoon sekä varajäsenelleen.
Mikäli liittovaltuuston jäsen tulee valituksi liittohallitukseen tai muusta syystä estyy hoitamasta tehtäviään liittovaltuustossa, tulee hänen tilalleen hänen henkilökohtainen varajäsenensä, joka toimii liittovaltuuston jäsenenä varsinaisen jäsenen estyneenä oloajan.
Liittovaltuuston kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. valitaan sihteerit, ääntenlaskijat ja pöytäkirjan tarkistajat
2. todetaan kokouksen päätösvaltaisuus
Syyskokouksessa
3. päätetään liittymis- ja jäsenmaksujen sekä muiden maksujen suuruus
4. määrätään liittohallitukselle ja tilintarkastajille seuraavalta toimintavuodelta maksettavien palkkioiden, matkakorvausten ja päivärahojen suuruus
5. valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa ja heille kaksi (2) varatilintarkastajaa tarkastamaan seuraavan kauden tilit ja hallinto
6. valitaan liittohallitukseen kaksi (2) jäsentä erovuoroisten tilalle seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi
7. käsitellään liittohallituksen laatimat kilpailusäännöt ja rangaistusmääräykset sekä päätetään niiden voimaantuloajasta
8. vahvistetaan toiminta- ja taloussuunnitelma
9. päätetään muista esityslistalla olevista asioista
Kevätkokouksessa
3. käsitellään liittohallituksen laatima ja allekirjoittama edellisen toimintavuoden vuosikertomus tileineen ja tilintarkastajien niiden johdosta antama lausunto sekä vahvistetaan tilinpäätös
4. päätetään vastuuvapauden myöntämisestä edellisen toimintavuoden liittohallitukselle
5. käsitellään ja hyväksytään tarvittaessa liiton strategia.
6. valitaan edustajat tai edustajaehdokkaat sellaisten yhdistysten hallintoelimiin, joissa liitto on jäsenenä, sekä määrätään edustajien matkoista ym. johtuvien kulujen korvausperiaatteet
7. päätetään liittohallituksen ehdotuksen perusteella ylimpien sarjatasojen kilpailutoiminnan järjestämisestä
8. päätetään liittymisestä kansainvälisiin järjestöihin
9. hyväksytään liiton ja liigaosakeyhtiön väliset sopimukset
10. päätetään muista esityslistalla olevista asioista
Järjestäytymiskokouksessa (joka kolmas vuosi)
1. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, ääntenlaskijat ja pöytäkirjan tarkistajat
2. valitaan kolmeksi vuodeksi liittovaltuuston puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa
3. valitaan kolmeksi vuodeksi liittohallitukseen puheenjohtaja, jota kutsutaan liiton puheenjohtajaksi
4. valitaan kolmeksi vuodeksi yksi liittohallituksen jäsen liigayhdistyksen piiristä
Liittovaltuuston kokouksessa liiton toimihenkilöillä on läsnäolo- ja puheoikeus, mutta ei äänioikeutta.
11 § LIITTOHALLITUS
Liittohallitukseen kuuluvat liittovaltuuston valitsema liittohallituksen puheenjohtaja sekä seitsemän (7) varsinaista jäsentä. Liittohallituksen yksi jäsen valitaan liigayhdistyksen piiristä.
Liittohallituksen jäsenten toimikausi on valintaa seuraavat kolme (3) kalenterivuotta. Liittohallituksen muista varsinaisista jäsenistä kuin liigayhdistyksen piiristä valittu jäsen, on erovuorossa vuosittain kaksi(2) jäsentä, aluksi arvan, sitten vuoron mukaan.
Liittohallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan vuodeksi kerrallaan.
Jos liittohallituksen jäsen kesken toimikauttaan on estynyt tehtävänsä hoitamisesta, liittovaltuusto valitsee seuraavassa kokouksessa hänen tilalleen toisen henkilön jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Liittohallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä tai esteellisenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, taikka jos vähintään neljä (4) liittohallituksen jäsentä sitä tärkeän asian käsittelemistä varten haluaa.
Hallituksen kokous on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja ja hänen lisäkseen vähintään neljä (4) hallituksen jäsenistä on paikalla.
Kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Henkilöasiat ratkaistaan siten, että eniten ääniä saaneet valitaan. Henkilövaaleissa äänten mennessä tasan vaali ratkaistaan arvalla. Muissa asioissa se mielipide voittaa, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt.
Liittohallituksen tehtävänä on erityisesti
- hoitaa liiton asioita lakien, sääntöjen ja liittokokouksen sekä liittovaltuuston päätösten mukaisesti
- edustaa liittoa
- valita liiton edustajat muihin yhteisöihin sekä päättää osallistumisesta kansainvälisiin kilpailuihin ja kongresseihin sekä nimetä niihin osanottajat
- kutsua liiton kokoukset koolle ja valmistella niitä
- valita valiokunnat ja työryhmät
- hyväksyä ja erottaa liiton jäsenet sekä pitää jäsenluetteloa
- nimittää ja erottaa liiton toimitusjohtaja ja muut johtavat toimihenkilöt
- valvoa liiton taloutta ja omaisuutta
- käsitellä toimitusjohtajan valmistelema talous- ja toimintasuunnitelma sekä toimintakertomus ja tilinpäätös, ja tehdä niitä koskevat esitykset liittovaltuustolle
- vahvistaa liiton sääntöjä alemman asteiset määräykset ja ohjeet
- huolehtia arvokilpailujen anomisesta
- päättää jäseniin ja näiden jäseniin kohdistuvista kurinpitotoimenpiteistä
- päättää liiton ansiomerkkien myöntämisestä ja muiden kunnia- ja ansiomerkkien esittämisestä
- hoitaa muut liiton ja lajin toimintaa edistävät tehtävät.
Liittohallitus asettaa keskuudestaan työvaliokunnan, johon kuuluu liiton puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja kaksi jäsentä sekä liiton toimitusjohtaja. Työvaliokunta suorittaa liittohallituksen sille määräämiä tehtäviä.
Liittohallitus voi asettaa vuosittain nimettäviä valiokuntia tai erillisiä toimikuntia tiettyjen määräaikaisten tehtävien kehittelyä ja suorittamista varten.
12 § NIMEN KIRJOITTAMINEN
Liiton nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi heistä yhdessä liiton toimitusjohtajan kanssa, sekä ne, joille liittohallitus on myöntänyt nimen kirjoittamisoikeuden.
13 § TOIMINTA- JA TILIKAUSI
Liiton toiminta- ja tilikausi on kalenterivuosi. Tilit on jätettävä tilintarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen liittovaltuuston kevätkokousta. Tilintarkastajien on annettava kirjallinen lausunto liittohallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta.
14 § SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN
Näiden sääntöjen muuttamisesta päättää liittokokous vähintään kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta.
15 § LIITON PURKAMINEN
Liiton purkamisesta päättää liittokokous vähintään kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava liiton purkamisesta. Liiton purkautuessa varat on luovuttava johonkin liiton tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättäneen kokouksen päätöksen mukaisesti.
Säännöt hyväksytty Suomen Jääkiekkoliiton liittokokouksessa 12.6.2008 ja rekisteröity 12.1.2009.

