Leijonatie

Jääkiekkoliiton Leijonatie tarjoaa myös tytöille mahdollisuuden tavoitella olympiamitalia. Huippu-urheiluun tähtäävä kartoitusvaihe alkaa alueen tapahtumista ja etenee valtakunnallisiin tapahtumiin. Kartoitustapahtumissa on mukana kolme ikäluokkaa, joista vanhimmat pelaajat täyttävät kuluvan pelikauden aikana 16-vuotta.

Kartoitustapahtumien startti, alueelliset Pikku Pohjola -leirit pidetään toukokuussa. Pelaajakartoitus jatkuu elokuussa valtakunnallisella tyttöjen Tulevaisuuden Tähdet -leirillä ja tammi-helmikuussa pidettävällä tyttöjen Pohjola-leirillä, joihin molempiin valitaan n. 70 pelaajaa. Lisäksi ikäluokan kärki kutsutaan jää- ja opiskeluleireille, joita järjestetään 2-4 kauden aikana. Kartoitusikäluokan päätapahtuma on kansainvälinen turnaus European Cup, joka pelataan vuosittain 6-14 maan kesken.

Tyttöjen Leijonatien alkupään pelaajakartoitustapahtumat eivät ole vielä virallista maajoukkuetoimintaa, joten tapahtumat sisältävät omavastuuosuuden leirin kustannuksista. Varsinainen maajoukkuetoiminta Tyttöleijonista Naisten maajoukkueeseen on pelaajille maksutonta.

Koronan takia Jääkiekkoliitto on peruuttanut kartoitustapahtumat kauden 2020-2021 osalta. Tilanteen parantuessa uusi kausi 2021-2022 aloitetaan suunnitelman mukaan tyttöjen Pikku Pohjola -tapahtumilla toukokuussa. 

Avaa / Lataa Pelajaakartoitus tytöt kausilla 20-21 ja 21-22

Avaa / Lataa Kartoitusikäluokan tapahtumat ja päivät kaudella 20-21

 

...

Olet nyt

Et ole yksin

Opas tyttö- ja naiskiekkoon

Printtaa opas - klikkaa tätä linkkiä!

Seuraa Leijonat.fi:ssä

Verkkokauppa

Et ole yksin

Seuratoiminnan Helpdesk

Järjestötoiminnassa voi tulla joskus vastaan kysymyksiä, joita itse ei osaa ratkaista tai joiden ratkaisemisessa haluaa tukea ulkopuoliselta asiantuntijalta. Palvelusta vastaa Suomen Olympiakomitea.​

Etsi sivustolta