Leijona-kiekkokoulu – Suomen suurin lasten Jääkiekkojoukkue!

Suomen Jääkiekkoliiton valtakunnallinen Leijona-kiekkokoulu on seuroille luotu malli alle 8-vuotiaiden lapsien - tyttöjen ja poikien - kiekko- ja luistelukoulujen toteuttamiseksi.

Leijona-kiekkokoulujen kausi käynnistyy lokakuussa lähes kaikissa Suomen juniorikiekkoseuroissa, eli reilussa 180 seurassa ympäri maan - mikäli oma seurasi ei vielä ole mukana toiminnassa, liikkeelle pääsee olemalla yhteydessä omaan alueen henkilökuntaan. 

Kaudella 2017–18 virallinen aloitusviikonloppu on 7.-8. lokakuuta. Saman viikonloppuna vietetään myös kansainvälistä Girls' Hockey -viikonloppua, minkä vuoksi viikonloppu on saanut nimen "lasten kiekon superviikonloppu". 

Leijona-kiekkokouluissa harrastaminen jatkuu aina kevään korville, yhteensä harjoituskertoja talven aikana keskimäärin 20. Yksittäisen lapsen osalta Leijona-kiekkokoulu voi kestää jopa kolme vuotta. Opetus tapahtuu tasoryhmissä.

Jokainen harjoitustapahtuma on purettu lajiteknisiin harjoituksiin, kuten luisteluun ja kiekon- ja mailankäsittelyyn sekä peleihin ja leikkeihin. Harjoitteet vaikeutuvat tasojen mukaan vuosittain. Kiekkokoulun jälkeen on luontevaa siirtyä seuratoimintaan.

Mukana oleville seuroille on toimitettu Jääkiekkoliiton puolesta Leijona-kiekkokouluja varten suunnitellut harjoitusohjelmat. Myös ohjaajien koulutus on olennainen osa Leijona-kiekkokoulua - elokuussa järjestetyn Leijona-kiekkokoulujen rehtorikoulutuksen lisäksi Jääkiekkoliitto kouluttaa alueellisesti kiekkokoulujen ohjaajat. Päävastuu seurojen koulutuksesta kuuluu Jääkiekkoliiton aluevalmentajille.

Mikä on Leijona-kiekkokoulu

Seuroille suunniteltu kiekko- ja luistelukoulun toteuttamismalli alle 8 -vuotiaille lapsille - Suomen suurin Leijona-joukkue

  • Leijona-kiekkokoulun sisältö on pilkottu kolmelle tasolle siihen osallistuvan lapsen oman lähtötason mukaan
    • Mahdollisuus saada alusta saakka ohjausta oman tasoisessa ryhmässään
    • Lapsi voi harrastaa jääkiekkoa pidemmän ajan kiekkokoulussa, jolloin kynnys joukkueeseen siirtymiseen madaltuu
  • Ryhmien opetukselliset sisällöt on jaettu seuraavasti:
    • Lajitekniset sisällöt (luistelu, kiekonhallinta ja mailatekniikka)
    • Pelin oppimiseen liittyvät sisällöt
    • Leikit ja kisat
    • Kasvatukselliset sisällöt

 

 

 

 

 

Olet nyt

Finhockey News

Et ole yksin

Seuratoiminnan Helpdesk

Järjestötoiminnassa voi tulla joskus vastaan kysymyksiä, joita itse ei osaa ratkaista tai joiden ratkaisemisessa haluaa tukea ulkopuoliselta asiantuntijalta. Palvelusta vastaa Suomen Olympiakomitea.​

Lue lisää jääkiekosta koko perheen harrastuksena ja vanhempien roolista kiekkoilevien junioreiden taustalla Lätkäperheen pelikirjasta - lataa PDF!