Elokuussa Varsinais-Suomen juniorikiekkoilijat ikäluokista U9–U14 voivat jo neljännen kerran hakea tukea jääkiekkoharrastuksen kustannuksiin Mikko Kodisojan ja Ilkka Paanasen perustamasta Unelmien peliä -rahastosta.

Unelmien peliä -rahasto perustettiin, jotta monipuolinen ja tasavertainen jääkiekon harrastaminen olisi mahdollista 2020-luvun lapsille ja nuorille. Rahaston kokonaistuki Varsinais-Suomen juniorikiekkoilulle on 300 000 euroa vuodessa. Osa tuesta ohjataan seuroille kannustamaan näitä matalan kynnyksen toiminnan kehittämisessä.

Jotta harrastaminen ei jäisi perheen taloudellisesta tilanteesta kiinni, rahaston vuotuisesta tuesta peräti 200 000 euroa voidaan kohdistaa varsinaissuomalaisten junioreiden jääkiekon kausimaksuihin.

Tänään käynnistyy rahaston pelaajatukien neljäs hakukierros, jonka toivotaan tavoittavan kaikki tukea tarvitsevat ja näin edesauttavan lasten ja nuorten harrastamisen jatkumista perheen tilanteesta riippumatta. Tuen piiriin kuuluvat seurat saavat tukihausta tiedon Länsirannikon aluepäälliköltä ja informoivat hausta oman seuransa junioreita.

Rahaston kautta voi saada tukea useampana vuonna. Mahdollisuus pitkäaikaiseen tukeen tuo turvaa myös tuleville kausille ja on keskeinen tekijä tasavertaisen harrastamisen mahdollistamisessa. Kolmen tukikierroksen yhteydessä tukea on maksettu yhteensä 337 pelaajalle, euromääräisesti tukia on maksettu 242.580,00 euroa.

Tukien haku käyntiin maanantaina 7. elokuuta

Unelmien peliä -rahaston tukihaku alkaa maanantaina 7. elokuuta. Haun yhteydessä tukea voidaan myöntää yhteensä 200 000 euroa.

Tuet on kohdistettu ikäluokille U9–U14, ja tukisummat on porrastettu ikäluokittain kausimaksujen tapaan: U9–U10-ikäluokkien tuki on 500 euroa, U11–U12-ikäluokkien 700 euroa ja U13–U14-ikäluokkien 900 euroa pelaajaa kohden. Pelaajan pelillinen menestys ei vaikuta tuen saamiseen. Tukien hakeminen tapahtuu seuran kautta määräpäivään, 27.8. mennessä. Jokainen seura informoi oman seuransa haun piiriin kuuluvia pelaajia/perheitä määräajasta, jolloin hakemukset tulee toimittaa seuralle niin, että seuralle jää aikaa hakemusten täyttämiseen.

Jääkiekkoliitto koordinoi hakua ja informoi hakijoiden seuroja tukipäätöksistä 18.9. mennessä. Tuet maksetaan lokakuun puoliväliin mennessä seuran ilmoittamalle tilille, josta tukisumma kohdistetaan tukea saaneen pelaajan kausimaksuihin.