Tällä hetkellä viranomaiset eivät rajoita harjoittelu- ja pelitoimintaa. Useilla alueilla on vielä voimassa toiminnan järjestämiseen liittyviä terveysturvallisuusvaatimuksia.
Koska paikalliset olosuhteet vaihtelevat, on jokaisen seuran tehtävä omat suunnitelmansa mm. harjoittelun organisoinnista, jos tilojen käyttöä on viranomaispäätöksellä rajoitettu. Esim. hallien terveysturvallisuussuunnitelmien osalta AVI ohjeistaa yleisluontoisesti, vaikka aluehallintovirasto ei otakaan kantaa yksittäisiin suunnitelmiin. AVI:n ohjeistus löytyy verkkosivujen usein kysytyt kysymykset -palstalta tämän linkin kautta.
Lähtökohtaisesti otteluihin voi ottaa yleisöä alueviranomaisten päätösten mukaisesti, jokaisen seuran tulee siis noudattaa oman alueen voimassa olevia yleisörajoituksia.
Otteluiden siirtäminen koronan vuoksi – Lue ohjeistus tarkasti läpi
Muistutamme, että kaikki joukkueen mahdollisiin koronakaranteeneihin, -altistuksiin ja -tartuntoihin liittyvät ottelusiirrot tehdään vain Jääkiekkoliiton toimesta. Yksikään joukkue tai seura ei voi itsenäisesti perua tai siirtää otteluita koronan vuoksi eikä asiasta tule olla suoraan yhteydessä tuleviin vastustajiin.
Joukkueen tulee aina ensin olla yhteydessä oman seuran koronavastaavaan, joka toimii linkkinä Jääkiekkoliittoon. Koronavastaavan ottaessa yhteyttä Jääkiekkoliitton, tulee koronavastaavalla olla tiedossa tartuntojen ja altistuneiden määrä sekä tartuntojen ajankohta.
Jokainen tilanne ratkaistaan seuran koronavastaavan ja Jääkiekkoliiton vastuuhenkilöiden toimesta tapauskohtaisesti, THL:n yleisohjeen perusteella.
Yhteyshenkilöt Jääkiekkoliitossa ikäluokittain:
• U16 ja vanhemmat / kilpailupäällikkö Pirkka Antila, pirkka.antila@finhockey.fi & 010 2270 201
• U13-U15 / kilpailutoimen koordinaattori Jesse Nuutinen, jesse.nuutinen@finhockey.fi & 010 2270 245
• U12 ja nuoremmat ja aikuisten harrastesarjat / oma aluepäällikkö
Suosittelemme joukkueita ja seuroja tutustumaan myös 8.10. julkaistuun toimintaohjeistukseen.
