Valmentajien vapaakortit kaudella 2019-2020

Valmentajalisenssijärjestelmän käyttöönoton myötä myös valmentajakortin myöntämisen perusteita uudistetaan vaiheittain tavoitteena valmentajan osaamisen jatkuva kehittyminen. Valmennustoiminnan arvioinnin kohteena on valmentajan itsensä johtamisen taidot, ihmissuhdetaidot sekä urheilu- ja lajiosaaminen.


KRITEERIT JA TOIMINTAOHJEET VALMENTAJALLE VAPAAKORTIN SAAMISEKSI KAUDELLE 2019-2020:

Kauden 2019–2020 osalta kortin saaminen edellyttää alla mainittujen aikaisempien kriteerien täyttymistä sekä osaamisen kehittämiseen ja todentamiseen tähtäävän mentorointiprosessin käynnistämistä oman tai yhteistyöseuran mentorivalmentajan kanssa. Osaamisen varmistamiseen osallistuu aina myös ko. alueen aluevalmentaja.

- Korttiin ovat oikeutettuja valmentajat, jotka ovat suorittaneet joko SJL:n takavuosien A-valmentaja- tai Jääkiekkovalmentajatutkinnon (JVT ) tai uuden Jääkiekkovalmentajakurssin (JVK).

- Lapsiurheiluvaiheen valmentajat, jotka ovat suorittaneet Herkkyyskausivalmentajakurssin, sekä lajitekniikka 1 ja lajitekniikka 2 –kurssin ja näiden lisäksi urheiluopistolla suoritetun lasten liikuntaan suunnatun liikunnan ammattitutkinnon (LiAT)

- Maalivahtivalmentajat, jotka ovat suorittaneet seuraavat kurssit: seuravalmentajakurssi 1 ja 2 (SVK 1 ja 2 / uudet lyhenteet ovat FHV ja PTV),  Nuorten Valmentajan Tutkinto (NVT ) tai uusi  Nuorten Valmentajan kurssi (NVK) sekä Maalivahtivalmentajakurssi (MVK).

Mikäli korttia hakeva henkilö täyttää jonkin yllä mainituista kriteereistä, hänen tulee lisäksi:

- olla mukana Jääkiekkoliiton valmentajan osaamisjärjestelmään liittyvässä mentorointiprosessissa joko oman seuransa mentorivalmentajan tai jonkin muun erikseen nimetyn mentorivalmentajan kanssa

- olla mukana aktiivisesti seuran jääkiekkotyössä joko joukkueen- tai maalivahtivalmentajana tai muissa seuran urheilutoiminnan käytännön tehtävissä.

LISÄKSI

Jokaisen valmentajakorttiin oikeutetun henkilön on itse huolehdittava omien tietojensa päivittämisestä sekä kortin lunastamisesta palvelusivuston ( www.palvelusivusto.fi ) ohjeiden mukaisesti.

Muistutamme, että valmentajan vapaakorttiin vaaditaan lisäksi toimihenkilön pelipassin lunastaminen ja maksaminen. Hakijalla tulee olla myös kaikki muut valmentajakoulutukseen liittyvät maksut suoritettuina.

 

SEURAN VASTUUHENKILÖN TEHTÄVÄT SEURAN VALMENTAJIEN VAPAAKORTTIEN MYÖNTÄMISPROSESSISSA

Lataa Valmentajakortti-taulukko


Seuran vastuuhenkilö toimittaa kootusti vapaakorttiin oikeutettujen listan Jääkiekkoliittoon seuraavalla tavalla:

1.  Kaikkien nimet linkistä avautuvaan exel taulukkoon sukunimen mukaiseen aakkosjärjestykseen allekkain ja nimen perään korttiin oikeuttava koulutus ja suoritusvuosi sekä kuka toimii hänen mentorinaan

2. Jokaisen listalla olevan henkilön kohdalle on laitettava hänen Sportti ID !!! Ilman Sportti-ID:tä korttia ei myönnetä.

3. Lista lähetetään sähköpostilla seuran / seurayhteisön (jonka alaisuudessa seura toimii) valmennustoiminnan kehittämisestä vastaavalle aluevalmentajalle. Sähköposti vastaa allekirjoitusta.

4. Aluevalmentaja tarkastaa listan oikeellisuuden (mm. sen, että henkilöt ovat oikeasti mukana mentorointiprosessissa) ja toimittaa sen eteenpäin Jääkiekkoliiton koulutuspäällikölle.

5. Jääkiekkoliiton koulutuspäällikkö vahvistaa henkilön oikeuden vapaakorttiin. Tämän jälkeen kortti myönnetään liiton rekisteriin.

KRITEERIT VALMENTAJALLE VAPAAKORTIN SAAMISEKSI KAUDELLE 2019-2020:

Osaamisperusteisesti myönnetty kortti on voimassa 3 kautta mukaan lukien kauden, jonka aikana kortti on myönnetty. Jääkiekkoliitto pidättää oikeuden vapaakortin myöntämisessä sekä oikeuden kortin peruuttamisesta.



Hyvää kauden jatkoa,

Jukka Lamminaho
koulutuspäällikkö
valmentajakorttien vastuuhenkilö
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Olet nyt

Etsi sivustolta