|
Kisakalliossa pidettiin 98- ja 99-ikäluokille tarkoitettu Reebok Camp 5.-8.6.2011. Leirille osallistui 25 kenttäpelaajaa ja neljä maalivahtia molemmista ikäluokista. Pelaajat valittiin hakemusten perusteella. Leirin tavoitteena oli totuttaa kyseisten ikäluokkien pelaajia tuleviin aluejoukkuetapahtumiin. Leiri ei varsinaisesti kuitenkaan ollut valintatapahtuma.
Leirin päiväohjelmiin kuului jääharjoituksia kaksi/päivä (sunnuntaina yksi), oheisharjoituksia, lihashuoltoa, luentoja ja pelaajapalautteita. Luentojen aiheina olivat muun muassa pelaajan kehittyminen, leijonatie ja pelitilanneroolit.
Näiden lisäksi pelaajille tehtiin Suomi Kiekko -testipakettiin kuuluvia testejä: 30 minuutin juoksu, leuanveto, vauhditon 5-loikka, vatsalihakset ja yhden jalan kyykyt.
Leirin pääteemana oli "Oma tekeminen ratkaisee". Pelin opettamisen kannalta leirin teemoina olivat lajitaidot, pelitilanneroolit sekä Meidän Peli -käsitteeseen liittyvät asiat. Muita teemoja leirillä olivat oheisharjoittelu, kuten lajitekniikat, koordinaatio, (keskivartalon) lihasvoima ja liikkuvuus.
Leirillä valmentajina olivat aluevalmentaja Sami Nuutinen, Niko Marttila, Lasse Kivekäs ja Markku Aalto. Leirin huollosta ja pelaajien hyvinvoinnista vastasi aluehuoltaja Jorma "Jorse" Paananen. Leiri järjestettiin tässä muodossa ja näille ikäluokille ensimmäistä kertaa ja leiri onnistui odotusten mukaisesti. Pelaajat olivat erittäin motivoituneita tekemään harjoitteita ja oppimaan uusia asioita.
Valokuvia leiriltä täältä (päivitetty 8.6.2011 klo 21:20).
|