Ruotsi kaatoi Suomen rullakiekkomaaottelussa
Ruotsi kaatoi Suomen rullakiekkomaaottelussa
23.5.2009
Hallitseva rullakiekon Maailmanmestari Ruotsi oli lopussa vahvempi Suomea maaottelussa Tampereella. Suomi-Ruotsi 5-8 (3-0,1-3,1-2,0-3) Kolmannen erän alussa ruotsalaiset alkoivat turhautumaan ja sai kaksi peräkkäistä rangaistusta. Kesken Suomen ylivoimapelin karkasi kuitenkin Linus Klasen tekemään 4-3 kavennusmaalin ja ruotsalaiset saivat uutta intoa pelaamiseensa. Tahtipuikon otti haltuunsa Dick Axelsson kahdella maalillaan ja erän päättyessä tilanne oli 5-5. Viimeisessä erässä ruotsalaiset pääsivät jo 5-6 johtyoon Klasenin maalilla. Suomen pelaajillä erän pelaaminen oli yrittämistä ja huolimatonta pelaamista, jossa ruotsalaisille avautui useita läpiajoja. Sasu Hovi Suomen maalilla kuitenkin pystyi ne torjumaan kuten myös Axelssonin ajassa 45.09 laukoman rangaistuslaukauksen. Kaksi viimeistä maalia Ruotsi teke Suomen tyhjään maaliin tasoitusta haettassa ilman maalivahtia. Suomen joukkueen parhaana palkittiin Sami Ryhänen ja Ruotsin viisi maalia tehnyt kentän paras pelaaja Dick Axelsson. Päävalmentaja Nemo Nokkosmäki totesi ottelun olleen odotetunlainen. Ruotsin taitotaso ja vaarallisuus tiedettiin ja osa pysyi vauhdissa mukana ja osa ei, Nokkosmäki analysoi.
|


