Tuomo Karjalainen kolme ottelua TuTo:n maalilla
Tuomo Karjalainen kolme ottelua TuTo:n maalilla
11.1.2005
Viime viikon torstaina TuTon voitollisessa KooKoo –ottelussa pelannut TPS:n maalivahti Tuomo Karjalainen pelaa TuTon riveissä myös tämän viikon kolme Mestisottelua. TuTo pelaa tällä viikolla kolmena peräkkäisenä päivänä vierasottelut Jokipoikia, Hokkia ja KalPaa vastaan. Karjalainen on pelannut tällä kaudella kolme ottelua TuTossa torjuntaprosentilla 90,9. Karjalaiselle on kertynyt SM-liigassa tällä kaudella seitsemän pelattua ottelua. Karjalainen palaa Turun Palloseuraan sunnuntaina. TuTon maalivahdeista Timo Kinnunen pelasi viime viikonloppuna ensimmäiset pelinsä kymmenen kuukauden tauon jälkeen. Vaikeasta polvivammasta toipunut Kinnunen hakee pelituntumaa toistaiseksi Suomi-sarjan Naantalin VG-62:sta. Kinnusen kausi käynnistyi onnistuneesti, sillä vastustaja pystyi yllättämään Kinnusen yhteensä vain kolmesti viikonlopun kahden pelin aikana. Kinnusen viikonlopun onnistumiseen sisältyi myös kaksi syöttöpistettä. TuTon puolustaja Jouni Saarinen on valittu Suomen joukkueeseen opiskelijoiden universiadeihin Itävaltaan. Universiadit ovat kansainvälisen opiskelijaurheilujärjestön FISU:n järjestämä, maailman toiseksi suurin monilajinen, urheilutapahtuma. Tämän vuoden kisat järjestetään seuraavan puolentoista viikon aikana Innsbruckissa ja Seefeldissä. TuTo lähtee torstaina alkavaan kolmen vierasottelun peliputkeen ilman neljää avainpelaajaansa. Loukkaantumisten takia kokoonpanosta ovat sivussa hyökkääjät Tomi Laurila ja Markus Leppänen sekä koko loppukauden olkapäävamman takia sivussa oleva puolustaja Jouni Vento. Joukkueen kapteenilta Tuomas Jalavalta loppuviikon kolme ottelua jäävät väliin opintoasioiden takia. |


